UUSI VUOSI - UUDET NETTISIVUT

Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vuosi 2016 on ainakin minun kohdallani startannut kiireisenä, mutta samalla olen kaikesta kiireestä ja stressistä salaa hieman innoissani. En ole ikinä ollut niitä tyyppejä, jotka lösähtävät sohvalle heti kun siihen vain on mahdollisuus, vaan touhuan touhuamistani kunnes energiat yksinkertaisesti loppuvat. Loman aikana ehdin jo hieman tottua yökkärissä hengailuun ja leffojen katseluun sekä ennen kaikkea liikunnasta nauttimiseen, joten arki tuntui ainakin aluksi iskevän päin kasvoja.

Nyt kun arkea on takanapäin jo useamman viikon verran, on tähän tahtiin ja tehtävien paljouteen taas alkanut pikkuhiljaa tottumaan. Vaikken ole alkuvuodesta blogin puolella julkaissutkaan mitään, olen ahkerasti työstänyt itselleni omia nettisivuja. Nettisivuilta löytyvät tietysti jo blogissa julkaisemani tekstit sekä uudet tulevat kirjoitukset. Lisäksi nettisivuilta voi ladata nyt myös ansioluetteloni sekä tutustua paremmin projekteihin, joiden parissa olen saanut työskennellä. Nettisivujen tarkoituksena onkin, että niille eksyvä henkilö saa osaamisestani kattavan ja vakuuttavan kuvan.

Blogin puolella jatkan samankaltaisella linjalla kuin syksylläkin. Jutut tulevat siis käsittelemään liikuntaa, urheilua, johtamista ja hallintoa sekä kaikkia näihin liittyviä ja niitä yhdisteleviä teemoja. Jo nyt luonnoksiin on tallennettu muutama kirjoituksen alku muun muassa urheilun mediakuvaan ja liikunta-alan rekrytointiin liittyen. Näiden jo tuttujen teemojen lisäksi tarkoituksenani on kirjoittaa myös jonkin verran muista elämääni koskettavista asioista. Vaikka opiskelen tällä hetkellä liikunta-alaa, aloitan harjoittelun liikunta-alan organisaatiossa ja liikun lähes päivittäin, mahtuu arkeeni myös muuta - ainakin joskus.

Pieni ja hassu yksityiskohta minusta on esimerkiksi se, että olen jo viikkokausia valmistautunut perjantaina vietettävään Runebergin päivään vertailemalla useiden eri leipomoiden Runebergin torttuja... Voittaja on toivottavasti selvillä perjantaihin mennessä, sillä silloin on tarkoituksena nauttia vuoden 2016 parhaasta Runebergin tortusta sekä alkavasta viikonlopusta täysin rinnoin!

MINUN VUOTENI 2015

Toissaviikkoisessa blogikirjoituksessa lupasin julkaista seuraavaksi blogini videomuodossa. En ole mikään medianörtti, joten videon kokoaminen ei sujunut aivan käden käänteessä eikä lopputulema ole kovin ammattimainen, mutta ajaa kuitenkin asiansa.

Tässä siis videotervehdyksen muodossa muistoja vuodelta 2015 ja pohdintaa tulevasta vuodesta 2016!

Taustalla esittäjän Audionautix kappale Smooth Sailing (with Guitar), joka on suojattu lisenssillä Creative Commons Attribution (https://creativecommons.org/licenses/by/4.0/) Esittäjä: http://audionautix.com/.

MOTIVOITUNUT VALMENTAJA ON URHEILUSEURAN TÄRKEIN RESURSSI

Nyt kun vuoden viimeinen koulupäivä on takanapäin ja keväänkin suunnitelmat alkavat pikkuhiljaa hahmottua, voin taas ottaa hetkeksi hyvän asennon ja keskittyä kirjaamaan ylös ajatuksia yhdestä sydäntäni lähellä olevasta asiasta: valmentamisesta.

Päätin jo syksyn alussa blogia perustaessani, että yksi kirjoituksistani tulee käsittelemään valmentamista, jonka parissa olen touhunnut yhteensä yli kymmenen vuoden ajan. Suurin osa valmennuskokemuksestani on kertynyt Asikkalan Voimistelu ry:stä, joka on pieni urheiluseura, mutta viime vuosina olen saanut tutustua myös suurempien urheiluseurojen kuten Tampereen Pyrinnön ja Ilveksen toimintaan. Alla olevassa kuvakollaasissa on muutamia eri valmentajakaverien kanssa vuosien varrella otettuja kuvia, jotka tuovat mieleen paljon hymyn huulille nostattavia muistoja. Vaikka valmentaminen on vienyt paljon aikaa elämästäni, on se antanut jotain sellaista mitä ei voi millään mittayksiköllä mitata.

Ihania muistoja valmennusvuosilta vuosien 2002-2015 välillä.

Kun valmensin kilpacheerleadingia, en oikeastaan koskaan välittänyt sainko siitä rahallista korvausta vaiko en. Valmentaminen itsessään on antanut niin paljon ja samalla vaivihkaa kehittänyt myös työelämässä arvostettavia taitoja kuten organisointia, priorisointia ja johtamista, että kaikki rahallinen korvaus oli vain plussaa. Luettuani Mikko Mäntylän ajatuksia valmentamisesta maksettavista summista, aloin tosissani miettiä myös tätä puolta valmentamisessa.

Olen vahvasti sitä mieltä, että valmentajana toimivalla tulisi olla sisäinen motivaatio toimintaa kohtaan. Ymmärrän kuitenkin sen, että valmentaminen vuodesta toiseen 10 euron tuntipalkalla voi jossain vaiheessa alkaa nakertaa vahvaakin sisäistä motivaatiota. Seuratoiminnassa olisikin tärkeää tarkastella jokaisen valmennuspanosta ja valmennuksen laatua yksilöllisesti sekä palkita aina onnistumisista. Onnistumisilla en tarkoita kilpailullista menestystä tai harrastajamäärän kasvua, vaan selkeää onnistumista siinä työssä, johon valmentaja on palkattu eli valmentamisessa. Se miten sitä arvioidaan ja "mitataan" tulisi määrittää aina joukkuekohtaisesti. Eri tasoisilla joukkueilla kun on luonnollisesti erilaisia toiminnallisia tavoitteita.

Tästä päästäänkin valmennuksen organisointiin liittyvään haasteeseen, joka tiedostetaan, mutta jolle hyvin harva seura valitettavasti käytännössä tekee mitään. Perinteisesti lasten ja aloittelijoiden ryhmiä ovat ohjanneet aloittelevat valmentajat, kun kokeneet valmentajat ja myös taloudelliset resurssit on laitettu junioreiden edustusjoukkueisiin ja ammattilaisjoukkueisiin. Lisäksi yhtenä valmennuksen organisoinnin haasteena on kysymys siitä, kuka on hyvä ja kuka huono valmentaja. Aikuisten ammattilaisjoukkuetta menestyksekkäästi valmentava tuskin on optimaalisin valmentaja pienille lapsilla tai päinvastoin. Palloliiton Uudenmaan piirin kehityspäällikkö Taneli Haara kuvaa näitä kahta valmentamisen organisoinnin haastetta hyvin videoblogissa vertaamalla tilannetta koulumaailmaan: eiväthän lastentarhanopettajatkaan etene tavoitteellisesti urallaan niin, että ovat huipulla ollessaan lukion opettajina.

Se, että valmentaja on motivoitunut juuri kyseisen ryhmän tai joukkueen valmentamisesta on laadukkaassa valmentamisessa avainasemassa. Mikäli valmentaja tavoittelee lasten ryhmän ohjaamisella vain etenemistä kohti "haastavampia" valmennustehtäviä, ei hän luultavasti ole aidosti motivoitunut kehittämään lasten ryhmän osaamista. Tästä saakin hyvän aasinsillan siihen seikkaan, jonka jokainen liikunnan ammattilainen tietää: lasten ja aloittelijoiden ohjaaminen on haastavampaa ja vaatii enemmän ammattitaitoa, kuin jo harjoittelurutiinit oppineiden junioreiden tai ammattilaisten. Tiedän, että tämä kuulostaa itsestään selvältä ja aiheuttaa huokailuja, mutta toistan sen yksinkertaisesti siitä syystä, että huolimatta asian tiedostamisesta, ei sille ole tehty juuri mitään.
Seuroissa olisikin mielestäni aika tarkastella valmennustoimintaa uudestaan toiminnan tavoitteiden kautta.

Lopuksi haluan vielä sanoa, että urheiluseurassa valmentajana toimiminen on asia, jota suosittelen lämpimästi kaikille. Uskoakseni ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa valmentaa tai täydellisen valmentajan arkkityyppiä, vaan jokainen voi onnistua valmentamisessa omalla tavallaan. Kuten jo aikaisemmin tässä kirjoituksessa olen todennut, on laadukkaassa valmentamisessa tärkeintä motivaatio. Sen lisäksi halu kehittyä palautteen ja itsereflektion kautta ohjaavat varmasti jokaista valmentajaa oikeaan suuntaan.

Kannustankin kaikki kokeilemaan valmentamista jossakin elämänvaiheessa, sillä se voi yllättää ja tuoda elämääsi hetkessä uusia ihmisiä ja kokemuksia, jollaisista et osannut edes haaveilla. Alla olevaa kuvaa katsoessani en voi olla kuin kiitollinen niistä kaikista valmennusvuosista, jotka ovat jo takanapäin ja samalla innoissani mahdollisista tulevaisuuden valmennushaasteista. 

Joukkueillassa syksyllä 2012 saatuja kommentteja valmennettavilta tytöiltä.

Tämä blogikirjoitus jää syksyn 2015 osalta viimeiseksi, sillä ensi viikolla aion julkaista blogissani joulun kunniaksi ensimmäisen videopostaukseni. Sen sisältö jääköön kuitenkin vielä salaisuudeksi!

Ps. Tämän kirjoituksen inspiraation takana ovat erityisesti Mikko Mäntylän valmentamisen organisoimista käsittelevät ja ajatuksia herättävät blogikirjoitukset. Ensimmäinen niistä käsittelee erilaisia valmentajastrategioita, joiden avulla seura voisi mahdollistaa laadukkaan valmennuksen. Toisessa kirjoituksessa Mäntylä esittää puolestaan 7 keinoa urheiluseuran valmentajatilanteen parantamiseksi. Suosittelen lämpimästi vilkaisemaan niitä tarkemmin mikäli seuratoiminnan valmennuksen organisointi yhtään kiinnostaa!

TYTÖT JA POJAT SAMALLE KENTÄLLE?

Olen tänä syksynä saanut kunnian tutustua lähemmin minulle tuntemattomampiin lajeihin: jalkapalloon ja salibandyyn. Tarkastelukulma niihin on ollut kuitenkin tuttu, nimittäin tyttöjen näkökulma. Tämä blogikirjoitus syntyi pala palalta ja eteni lopulta käsittelemään hieman eri aihetta, kuin alunperin oli tarkoitus. Tyttöjen valmentamisen tarkasteleminen ajoi minut lopulta kyseenalaistamaan tyttöjen ja poikien jakamisen eri valmennusryhmiin. 

Voin heti aluksi todeta, ettei  tämä ole ihan mustavalkoinen juttu.

Olen valmentanut reilun kymmenen vuoden ajan kilpacheerleadingia, joka on perinteisesti mielletty nimenomaan tyttöjen ja naisten joukkuelajiksi. Vaikka miesten harrastajamäärät ovat Suomessa selkeästi nousussa, olen itse työskennellyt ainoastaan tyttöjoukkueiden parissa. Syksyn aikana saamieni kokemusten pohjalta olen huomannut, että tyttöjen valmentaminen naisvaltaisessa lajissa on huomattavasti helpompaa kuin tyttöjen valmentaminen esimerkiksi jalkapallossa, joka on median leimaamana perinteisesti mielletty miesten lajiksi. Tosiasiassahan jalkapallo on Suomessa sekä poikien että tyttöjen suosituimpien harrastusten listalla ja suomalaiset naiset menestyvät jalkapallossa kansainvälisellä tasolla miehiä paremmin.

Vaikka kaikilla lapsilla motoriset perustaidot toimivat lajitaitojen oppimisen perustana ja edellytyksenä, on tyttöjen ajateltu olevan lähtökohtaisesti erilaisia urheilijoita ja täten valmennettavia kuin poikien. On kuitenkin todettu, että pojat menevät tyttöjen edelle fyysisessä kehityksessä vasta murrosiän jälkeen. Tätä ennen fyysisten ominaisuuksien tulisi kehittyä siis suurin piirtein samaan tahtiin. Tässä vaiheessa mieleeni ei voi olla nousematta kysymys siitä, miksi tytöt ja pojat treenaavat sitten jo pienestä pitäen eri joukkueissa? Kun kaikessa tekemisessä tausta-ajatuksena on poikien ja tyttöjen vastakkainasettelu, ja sitä kautta syntyvä näkemys pojista tyttöjä parempina urheilijoina, väkisinkin myös toiminta alkaa käytännössä muotoutua sen mukaiseksi. 

Joukkueurheilussa menestyneet naisurheilijat ovat usein kertoneet treenanneensa erityisesti lapsena vanhempien poikien kuten isoveljiensä kanssa vapaa-ajallaan. Uskoakseni tämän tyyppinen treenaaminen tukeekin myös tyttöjen fyysistä kehitystä. Mikseivät tytöt ja pojat sitten treenaa enemmän yhdessä? Ovatko tytöt ja pojat loppujen lopuksi sittenkään niin erilaisia valmennettavia?

Asiasta on viimeisten vuosien aikana käyty paljon keskustelua koululiikunnan kontekstissa. Esimerkiksi Valo ry:n Reilu Peili -raadin vastaajista 63 % oli keväällä 2015 sitä mieltä, että tyttöjen ja poikien liikuntatunteja ei ole tarvetta pitää erikseen. Kannattaa tsekata linkin takaa löytyvä video, jossa on kysytty asiaa lisäksi suoraan koululaisilta. Yhden pojan kommentti: 

"Jos joku esim. tyttö haluaa pelata kunnolla niin se vois tulla sinne poikien kaa."

Eivätkö tytöt sitten lähtökohtaisesti halua pelata "kunnolla"?

Mielestäni tyttöjen ja poikien väliset eroavaisuudet eivät ole tosiasiassa läheskään niin suuria kuin niiden oletetaan usein olevan. Kuitenkin esimerkiksi sosiaalisessa käyttäytymisessä on 7-12 -vuotiaiden tyttöjen ja poikien välillä joitain eroavaisuuksia. Koulunsa aloittaneilla tytöillä on jo usein suuri tarve kertoa kokemuksistaan, kun taas pojat keskittyvät pääsääntöisesti vielä varsinaiseen tekemiseen. Mitä lähemmäs murrosiän alkua mennään, sitä enemmän tytöt kyseenalaistavat esimerkiksi valmentajan antamia ohjeita ja tuovat esille omia kärkkäitäkin mielipiteitään. Myös ryhmän merkitys korostuu tuolloin tyttöjen toiminnassa. 

Pyöriteltyäni näitä edellä kuvaamiani ajatuksia muutaman päivän ajan, tulin siihen lopputulokseen, etten osaa suoraan sanoa mitä mieltä näistä asioista olen. Mikään ei tietenkään ole mustavalkoista, mutta itseäni häiritsee kovasti se, etten osaa tässä asiassa ilmaista selkeästi yhtä mielipidettä. Siksi kuulisinkin mielelläni aiheeseen liittyviä erilaisia mielipiteitä perusteluineen. 

Tuleeko tyttöjä ja poikia valmentaa eri tavalla ja omissa joukkueissaan? Miksi tai miksi ei?

Vaikken pysty ottamaan valmennuksellisesta näkökulmasta tarkemmin kantaa siihen, tulisiko tyttöjen ja poikien valmennusta käytännössä yhdistää enemmän, uskallan blogikirjoituksen aiheeseen liittyen kuitenkin yhden mielipiteeni tuoda julki: Mielestäni on väärä lähtökohta ajatella, että on olemassa erikseen tyttöjen ja poikien lajeja. Kuka sellaisen asian voi muka määrittää? Jos joku poika haluaa aloittaa muodostelmaluistelun ja tyttö rugbyn, niin sen pitäisi olla mahdollista ilman, että yleinen asenneilmasto pistää kapuloita rattaisiin. 

Loppukevennykseksi voisin todeta yleisesti, että joukkuelajithan ovat suosittuja nimenomaan yhteisöllisyyden eli joukkuehengen ja sosiaalisen luonteensa vuoksi. Olen erityisesti viime aikoina kiinnittänyt huomiota siihen, että höntsäporukoissa liikkuu huomattavasti enemmän miehiä kuin naisia. Uskoakseni kuitenkin myös monet aikuiset naiset (itseni mukaan lukien) haikailevat esimerkiksi ikimuistoisten nuoruusvuosien lentopallopelien perään, joissa hiki tuli huomaamatta kun keskityttiin taistelemaan pelin voitosta. 

Joukkuelajit voivat parhaimmillaan olla monipuolinen ja pitkäikäinen harrastus myös naisille. Vaikka valitettavan usein media nostaa esille ainoastaan miesten urheilujoukkueiden väliset kamppailut, tulee joukkuelajien kehittämistä myös nais- ja tyttönäkökulmasta ehdottomasti jatkaa. Uskon, että pohdinta siitä, voisiko tyttöjen ja poikien yhteistreenaaminen tukea parhaimmillaan molempien liikunnallista kehitystä, on nykypäivää. 

VIERUMÄKI FLOORBALL CUP - ENEMMÄN KUIN KOULUPROJEKTI

#tyttösäbäontimanttia #tyttösäbä #salibandy #vierumäki #tapanilanera #haagahelia #vierumäkifloorballcup

Näitä hastageja on tullut muutaman kerran viimeisten kuukausien aikana käytettyä ja seurattua sosiaalisessa mediassa. Vaikka Vierumäki Floorball Cup -tapahtuman markkinoiminen on ollut viisihenkisen opiskelijatiimimme pääponnistus tänä syksynä, on projekti pitänyt sisällään paljon muutakin. Projektin onnistumisen kannalta keskiössä ovat olleet erityisesti ihmiset, motivaatio ja uskaltaminen.

Ihmiset

Projekti starttasi syyskuussa 2015. Istuimme Vierumäellä kodan lämmössä Liikuntapalvelut-kurssin aloitustapaamisessa. Kun kaikki kurssin projektit oli esitelty ja tuli vuoro tiedustella Vierumäki Floorball Cup -projektille ensimmäisiä halukkaita johtajia, minä ja Essi nostimme kätemme varovaisesti ylös. Tämän jälkeen muut opiskelijat saivat valita projekteista mieluisimman. Eteeni muodostui kolmen hengen jono, jossa seisoivat Kalle, Olli ja Riikka - kolme minulle toistaiseksi vielä lähes tuntematonta henkilöä. Essin kanssahan olimme tunteneet tuossa vaiheessa jo kokonaisen kuukauden ajan.

Kuvassa projektitiimin lisäksi Tapanilan Erän Jari Oksanen (ylh. vas.) ja Essi Määttälä (alh. vas.) sekä Vierumäen Teemu Saares (ylh. toinen vas.).

Olemme nyt työskennelleet projektin parissa noin 2,5 kuukauden ajan, mutta minusta kyseinen aika on tuntunut paljon pidemmältä. Viikoittaiset tapaamiset, lähes päivittäinen yhteydenpito ja ennen kaikkea innostunut yhdessä tekeminen projektin tavoitteiden saavuttamiseksi ovat tehneet meistä oikean tiimin.

Jokaisella projektitiimimme jäsenellä on erilainen tausta, mikä on ehdottomasti vahvuus. Riikka omaa taustan voimistelusta ja minä kilpacheerleadingistä. Essillä ja Ollilla on puolestaan kokemusta moninaisista joukkuelajeista kuten jääkiekosta ja pesäpallosta. Kalle on tiimimme ainoa, joka on tällä hetkellä konkreettisesti mukana salibandytoiminnassa. Lajikirjo on siis laaja, mutta Vierumäki Floorball Cup -tapahtuman kautta olemme kaikki tällä hetkellä vilpittömästi tyttösalibandyn asialla.

Usein sanotaan, että ihmiset tekevät organisaation. Se pitää paikkansa erityisesti tässä projektissa. Juuri näiden ihmisten avulla ja heidän ansiostaan minäkin olen valmis paiskimaan töitä projektimme eteen ja antamaan itsestäni jatkuvasti 110 prosenttia.

Motivaatio

"Projektipäivät on viikon kohokohtia" tokaisi Essi juuri muutama viikko sitten. Jokaisesta tiimiläisestä onkin loistanut heti alusta alkaen sisäinen motivaatio projektia kohtaan. Motivaation taso on tapaamisissa käsin kosketeltavissa. Onnistumisia tuuletetaan rohkeasti eikä epäonnistumisiin jäädä vellomaan. Tiimimme ei kohtaakaan epäonnistumisia vaan haasteita, joista oppimalla niiltä voidaan välttyä tulevaisuudessa. Flunssanpoikaset ja torstaiaamut on selätetty huumorilla ja positiivisella asenteella.

Kalle, Olli ja Riikka osallistuivat lokakuun lopussa Lätkä&Säbä Expoon, jossa massasta erotuttiin pukeutumalla räikeästi pinkkiin. Kaulassa roikkuivat lisäksi Vierumäen pinkit avainnauhat, joissa luki "OLEN TYTTÖSÄBÄN ASIALLA". Siitä lähtien minä, Riikka ja Essi olemme kulkeneet Vierumäellä kyseiset avainnauhat kaulassa päivittäin. Lisäksi olen itse soluttautunut Tampereen Classicin peliin avainnauhan kanssa. Avainnauhat ovat aiheuttaneet kysyvien katseiden ja hymyjen lisäksi myös konkreettisia tiedusteluita siitä mistä oikein on kysymys.

Essi ja minä Lahden keskustassa levittämässä tyttösäbän asiaa sekä Riikka Lätkä&Säbä Expoa varten sonnustautuneena. 

Myös yhteistyökumppanimme ovat vaikuttaneet motivaatioomme. Vierumäen Teemu Saares on sanonut ovensa olevan aina meille avoinna ja uudelleentwiitannut twiittejämme. Opettajamme Teppo Rantala on puolestaan ollut luonnollinen osa tiimiä tukemalla ja kannustamalla sekä osallistumalla säännöllisesti tiimitapaamisiimme. Lisäksi Tapanilan Erä on mahdollistanut muun muassa osallistumisemme Lätkä&Säbä Expoon.

Uskaltaminen

Jotta kaikista edellä esitellyistä asioista olisi todella hyötyä, on oltava rohkea. 

Koska salibandy ei ole meille kaikille tuttu laji, oli Vierumäki Floorball Cupin ja tyttösäbän asiantuntijana esiintyminen varsinkin projektin aluksi haastavaa. Miten vakuuttaa olevansa tyttösäbän asialla, jos ei itse ole ikinä lajia harrastanut tai sen parissa muutoinkaan toiminut? Tässä kohtaa nostaisin esille taas lajien rajapinnoissa toimimisen merkityksen. Projektitiimissämme on salibandyasiantuntijoita, mutta myös meitä, jotka katsomme asiaa täysin uusin silmin. Lajin perinteiden haastaminen ja tarkasteleminen eri näkökulmasta käsin ovat mahdollisuuksia avaavia tekijöitä. Kun haastetaan perinteiset käsitykset esimerkiksi siitä kuinka turnaus tulisi järjestää, voidaan kehittää jotain asiakkaiden odotukset ylittävää, josta hekään eivät vielä tienneet unelmoivansa.

Tästä se ajatus uuteen logoon sitten lähti...

Vierumäki Floorball Cup -tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran keväällä 2015 ja tapahtuma ylitti jo silloin asiakkaiden toiveet. Me emme kuitenkaan halunneet ainoastaan tyytyä toteuttamaan tapahtumaa samalla tavalla, vaan lähdimme liikkeelle uudistavalla ja kehittävällä otteella. Aluksi brändäsimme turnauksen koko perheelle tarkoitetuksi tapahtumaksi. Lisäksi uusi logo ja värimaailma suunnattiin entistä enemmän tytöille. Pinkki väri, kruunullinen logo ja koko perheen tapahtuma voivat herättää useissa salibandytoimijoissa aluksi vastareaktioita. Samalla ne kuitenkin herättävät uudenlaista kiinnostusta, jonka avulla on mahdollista saavuttaa uusia asiakkaita. Se, että suunnittelemme ainoastaan tytöille ja heidän perheilleen rakennettua tapahtumaa, joka poikkeaa täysin perinteisistä salibandyturnauksista, on uskaltamista.

Hienoa esimerkkiä uskaltamisesta tyttösalibandyn saralla on näyttänyt Suomen Salibandyliiton Timanttiprojekti, jonka kanssa mekin olemme projektimme tiimoilta tehneet yhteisyötä. Timanttiprojektin avulla on tehty hienoa työtä tyttösalibandyn eteen jo vuodesta 2009 lähtien. Kyseinen projekti huipentuu reilun viikon kuluttua alkaviin salibandyn naisten MM-kilpailuihin Tampereella. Tuolloin järjestettävässä tyttö- ja naissalibandyseminaarissa julkistetaan miten Timanttiprojekti saa jatkoa. Myös me aiomme olla tuolloin paikalla!

Riikka ja Olli olivat juuri maanantaina Aleksi Sammaliston haastattelussa Radio Voimassa puhumassa MM-kilpailuista ja Timanttiprojektista sekä tietysti mainostamassa Vierumäki Floorball Cupia. Tyttösalibandyn asiantuntijoina paikallisradion livelähetyksessä... Eivätpä vuosi sitten olisi kumpikaan varmasti uskoneet tämän tapahtuvan! Lähetys sujui kuitenkin hienosti ja erinomainen valmistautuminen sekä taustatietojen hankkiminen palkittiin.

Riikka ja Olli Radio Voiman live-haastattelussa ma 23.11.

Vierumäki Floorball Cup on ollut paitsi innostava projekti, myös hyvä esimerkki siitä millaista projektityöskentely työelämässä voi parhaimmillaan olla. Lisäksi se on opettanut miten yhteistyö urheiluseuran, yrityksen ja opiskelijoiden välillä toimii ja mitä haasteita tällaisessa yhteistyössä voi olla.

Kun oikeat ihmiset ovat motivoituneita ja uskaltavat haastaa sekä itsensä että toisensa, ei voi syntyä muuta kuin timanttia ;)

Mikäli timanttinen meno kiinnostaa, käy tykkäämässä Vierumäki Floorball Cupista Facebookissa. Huomenna some-Olli hassuttelee taas sinne lisää meidän tapahtumastamme!

Lisätietoa Timanttiprojektista löydät puolestaan täältä. 

BEHIND THE SCENES: ASIKKALASSA LIIKUNTA ON IN

Onko sinun asuinkunnassasi ilmainen kuntosali? Toimiiko yhteistyö kuntajohdon ja liikuntatoimen välillä niin saumattomasti, että se helpottaa myös sinun liikunnan harrastamistasi kunnassa? Entä mahdollistaako liikuntapalveluiden nauttima luottamus liikuntaolosuhteiden aktiivisen kehittämisen?

Liikuntapalveluiden merkityksestä kunnassa voidaan olla montaa mieltä, mutta itse ajattelen, että ainakin pienemmissä kunnissa niiden merkitys on todella suuri. Asuin 19 vuoden ajan Asikkalassa, joka on 8000 asukkaan kunta, mutta ymmärsin liikuntapalveluiden merkityksen vasta muutettuani 200 000 asukkaan kaupunkiin Tampereelle. 

Omatoimista harjoittelua Asikkalan liikuntahallin pienessä välikössä vuonna 2007.

Asikkalassa harjoittelimme liikuntahallilla omatoimisesti kilpacheerleadingiä useamman kerran viikossa. Saliin sai mennä, ellei siellä ollut muita käyttäjiä. Kuntosalin viereiseen pieneen välikköön mahtui taas silloin, kun salit olivat käytössä. Aina oli joku vapaa paikka, jossa mahduimme harjoittelemaan. Tampereella tätä mahdollisuutta ei ollut. Kaikki mahdolliset harjoittelupaikat olivat varattuja ja niihin täytyi etukäteen varata virallinen harjoitusvuoro. Omatoiminen lajiharjoittelu oli tällaisessa tilanteessa lähes mahdotonta. Vaikka kunnan liikuntapalvelut keskittyvät perinteisesti liikuttamaan vähemmän liikkuvia ihmisiä ja senioreja, mahdollistavat ne parhaassa tapauksessa myös laadukkaan seuratoiminnan kunnassa tarjoamalla seuroille olosuhteet.

Olen nyt asustellut reilun puolen vuoden ajan osa-aikaisesti jälleen Asikkalassa, ja vaikuttunut siitä miten liikuntapalvelut ovat täällä kehittyneet viimeisen viiden vuoden aikana. Seuratoimijan näkökulmasta liikuntapalvelut näyttäytyivät aikaisemmin nimen omaan olosuhteiden tarjoajana ja tätä kautta toiminnan mahdollistajana. Nyt vuonna 2015 Asikkalan liikuntapalvelut tarjoavat paljon muutakin.

Tämän havainnon innoittamana päätin haastatella Asikkalan liikuntapalveluissa työskentelevää liikunnanohjaaja Elise Kettusta ja vapaa-aikapäällikkö Matti Kettusta, joiden rooli liikuntapalveluiden kehittymisessä on ollut suuri.

Koko perheen tapahtuma Amazing Asikkala järjestettiin yhteistyössä Asikkalan Raikkaan kanssa keväällä 2015.

Tällä hetkellä Asikkalan liikuntapalveluissa työskentelee yhteensä kolme päätoimista liikunnanohjaajaa sekä vapaa-aikapäällikkö, jonka vastuulla ovat lisäksi iltapäiväkerhotoiminta, nuorisopalvelut ja 20 % kulttuuritoiminnasta. Elise aloitti osa-aikaisena liikunnanohjaajana toimimisen vuonna 2008, jolloin Asikkalassa liikuntapalveluiden kohderyhmänä olivat erityislapset, vähän liikkuvat ihmiset sekä seniorit. Näille ryhmille paikalliset seurat eivät tarjonneet juurikaan toimintaa, joten tarve juuri heidän liikuttamiseensa oli olemassa. Tähän asti ainoana liikuntapalveluiden työntekijänä oli toiminut kunnan liikuntasihteeri. 

Asikkalan kunta on kirjannut liikunnan edistämisen osaksi kuntastrategiaansa, minkä on Kuntalehden (9/2015) mukaan tehnyt noin kaksi kolmasosaa Suomen kunnista. Kun tämä tavoite on merkitty kuntastrategiaan, on sen jalkauttaminen poikkihallinnollisesti kaikille toimialoille mahdollista. Kuntalehden mukaan poikkihallinnollisen yhteistyön merkitys korostuu erityisesti pienissä kunnissa. Matti oli vahvasti samoilla linjoilla:

”Se mihin Asikkalan liikuntapalveluiden vaikuttavuus on kymmenessä vuodessa kehittynyt, on vaatinut apua myös muilta kunnan toimialoilta.”

Elisen mukaan poikkihallinnollinen yhteistyö vaatii avointa ja aktiivista otetta itseltä. Matti totesikin, että liikuntapalvelut ovat toimineet Asikkalassa toimialoja yhdistävänä organisaattorina, joka vie kaikkia koskettavia liikunta-asioita eteenpäin. Esimerkiksi konkreettisesti kirjatulla ja kuvatulla terveysliikuntapalveluketjulla osoitetaan poikkihallinnollisuuden merkitys kuntalaisen terveysliikunnan edistämisessä. Lisäksi Elise kertoi Asikkalassa käynnistyvästä uudesta hankkeesta, joka koskee käytännössä kaikkia ikäryhmiä. Tavoitteena on saada kuntalaisten arkeen tunti liikuntaa päivässä, jolloin yhteistyötä tehdään esimerkiksi koulun, terveystoimen ja varhaiskasvatuksen kanssa tiiviisti.

”Varhaiskasvatuksessahan on määritetty ensi vuoden ykköstavoitteeksi liikunnan lisääminen” Matti kertoo. Jotain Asikkalassa on siis tehty oikein, sillä liikunta on varhaiskasvatuksessa priorisoitu oma-aloitteisesti, ilman liikuntapalveluiden suoraa vaikutusta.

Sekä Matti että Elise ovat olleet tyytyväisiä tukeen ja luottamukseen, jonka liikuntapalvelut ovat saaneet kuntajohdolta ja –päättäjiltä. Yhteistyö kunnanjohtaja Juri Niemisen ja muiden päättäjien kanssa on sujunut mutkattomasti, ja kuntalaisten antama palaute liikunnan merkityksestä on vankistanut liikuntapalveluiden saamaa tukea. Vaikuttaa siltä, että kansalaisdemokratia toimii ainakin tässä suhteessa Asikkalassa.

Elise näkee kuitenkin haasteellisena liikuntapalveluiden vaikuttavuuden konkreettisen mittaamisen. Mikäli vaikuttavuus voitaisiin näyttää toteen, voitaisiin toimintaa varten saada vieläkin enemmän resursseja. Mutta miten voidaan todistaa, että liikuntapalveluiden tekemä työ on johtanut esimerkiksi siihen, että Asikkalan sairastavuusindeksi on koko Päijät-Hämeen alhaisin?

Matin mukaan yli 20 000 asukkaan kaupungeille on olemassa mittareita, joita voidaan käyttää liikuntapalveluissa. Näiden mittarien hyödyntäminen ei kuitenkaan onnistu Asikkalassa, joten tavoitteena on vuoden 2016 aikana kehittää omia sovellettuja mittareita, joiden avulla vaikuttavuutta voitaisiin jollakin tasolla mitata.

Asikkalassa mitataan jo esimerkiksi seurojen salivuorojen käyttöä sekä kunnan liikuntaryhmien harrastajamääriä. Elisen mukaan kunnan liikuntaryhmissä kirjataan viikoittain 750 käyttökertaa. Määrä voi olla hieman vääristävä, sillä sama ihminen voi käydä useammassa ryhmässä viikon aikana. Käyttömäärät ovat kuitenkin kasvaneet viime vuodesta ja käytössä olevilla resursseilla suurempien ihmismäärien liikuttaminen alkaa olemaan mahdotonta.

Yksi Asikkalan ryhmäliikuntatuntien suosion taustatekijä on laadukas ohjaustoiminta.

Keskustelimme Elisen ja Matin kanssa myös ohjaamisesta ja sen merkityksestä käytännössä. Elisen mielestä ohjaamista usein väheksytään, vaikka se on äärimmäisen tärkeää. Matti puolestaan nosti esille sen, että hallinnollisiin tai esimiestehtäviin valmistuvan liikunta-alan ammattilaisen tulisi olla myös ohjaamisen ammattilainen. Ilman omaa kokemusta ohjaamisesta esimies voi helposti antaa liikunnanohjaajan viikkotehtäväksi ohjata 30 ryhmäliikuntatuntia. Kaikki käytännössä ohjausta tehneet tietävät, että tällaisessa tilanteessa esimerkiksi ohjausten laadukkuus kärsii, koska niiden suunnittelemiseen ei ole voitu käyttää tarpeeksi aikaa.

"Ohjaaminen vie paljon aikaa, mutta laadukas ohjaaminen mahdollistaa kaiken muun toiminnan" Elise pohtiikin. 

Erityisesti laadukkaan ohjaamisen tarjoaminen liikunnan juuri aloittaneille ensikertalaisille on äärimmäisen tärkeää liikuntapalveluiden tavoitteiden saavuttamisen kannalta. Jotta esimerkiksi liikuntaneuvonnan kautta ryhmäliikuntatunnille tullut henkilö saataisiin mukaan toimintaan, tulee ohjaajan pystyä kohtaamaan hänet ammattimaisesti ja vastaamaan juuri hänen tarpeisiinsa.

Lopuksi tiedustelin vielä Eliseltä ja Matilta heidän näkemyksiään kunnallisten liikuntapalveluiden tulevaisuudesta. Nostin esille yhtenä mahdollisena kehitystrendinä liikuntapalveluiden ulkoistamisen, johon Elise ei jaksanut ainakaan Asikkalassa uskoa:

”Meillä asiakkaat ja käyttäjämäärät lisääntyvät jatkuvasti. Tärkeintä kuitenkin on, että jokainen kunta hoitaa liikuntapalvelut heille parhaalla mahdollisella tavalla.”

Matti nosti esille esimerkiksi mahdollisuuden siitä, että isommissa kunnissa kuten Lahdessa ulkoistamista voitaisiin harkita. Tällöin idea matalankynnyksen palveluista kuitenkin kärsisi, sillä varmasti myös tarjottavien palveluiden hinnat nousisivat.

Vaikka Asikkalalla olisi mahdollisuus ja päättäjien tuki lähteä kasvattamaan liikuntapalveluidensa resursseja, hiotaan ensin selkeämmiksi nyt työskentelevien roolit ja vastuualueet. Työntekijöiden määrä ei saa Matin mukaan nimittäin olla itseisarvo.

Asikkala näyttäytyy minulle nyt entistä parempana asuinpaikkana liikunnalliselle ihmiselle. Ilmainen kuntosali ja ilmaiset salivuorot mahdollistavat monipuolisen liikkumisen. Lisääntyneet lähiliikuntapaikat puolestaan innostavat kuntoiluun myös ulkona. Lisäksi kehitysorientoitunut ja innovatiivinen henkilökunta kuuntelee asiakkaiden toiveita ja palautetta, joiden avulla toimintaa on pyritty myös kehittämään. Asikkalassa on tehty jo kymmenen vuoden ajan hyvää pohjatyötä, joka konkretisoituu vasta nyt kuntalaistenkin nähtäville esimerkiksi lisääntyvinä lähiliikuntapaikkoina (tsekkaa esimerkki Asikkalan monipuolisista lähiliikuntapaikoista täältä) ja ilmaisina salivuoroina paikallisille urheiluseuroille. Haastateltuani Eliseä ja Mattia, uskon, että liikuntapalvelut parantavat jokaisen asikkalaisen elämänlaatua, jos tälle vain annetaan mahdollisuus!

Asikkalan liikuntapalvelut on mukana järjestämässä monipuolisia liikunta-aktiviteetteja kaiken ikäisille kuntalaisille.

Vaikka julkisten liikuntapalveluiden tehtävät ovat kunnissa hyvin samankaltaisia, on hyvä muistaa, että liikuntalaki antaa kuntien liikuntatoiminnalle ainoastaan raamit. Toteuttamistavoissa ja –keinoissa on ainoastaan taivas rajana!

Liikunta-alan opiskelijoille vinkkinä: Elise ilmaisi Asikkalan liikuntapalveluiden tekevän mielellään töitä motivoituneiden opiskelijoiden kanssa, joten jos kunnalliset liikuntapalvelut ja niiden kehittäminen kiinnostavat, ota yhteyttä Eliseen!

PS. Asikkala on hyödyntänyt liikuntaa myös esimerkiksi opiskelijoiden innovoimassa SILTA-menetelmässä, joka liittyy maankäytön suunnitteluun. Käy tsekkaamassa lisää hankkeesta täältä.

UNELMIENI URHEILUSEURA

Käytännössä urheilu- ja liikuntaorganisaatioiden kuten muidenkin organisaatioiden toiminnassa on paljon kehittämiskohteita, joiden havaitseminen organisaation sisältä käsin on lähes mahdotonta. Hyvä esimerkki tästä on mielestäni Heikki Venholan esittelemä tapaus, jossa lapsen liittyminen valittuun jalkapalloseuraan oli lopulta niin hankala prosessi, että lapsi liittyikin kilpailevaan jalkapalloseuraan. Blogikirjoituksensa lopuksi Venhola esittää kysymyksen siitä, tietääkö ja ymmärtääkö kakkoseksi jäänyt urheiluseura, kuinka huonosti toiminta oli kyseisessä joukkueessa organisoitu. Uskoakseni vastaus tähän on selkeä: ei ymmärrä. 

Varsinkin urheiluseurat tarkastelevat hyvin harvoin toimintaansa ulkopuolelta, sillä urheiluseura on tiivis yhteisö, joka perustuu nimenomaan yhteisiin intohimon kohteisiin. Näiden kyseenalaistaminen voisi tuhota koko seuran toiminta-ajatuksen. Kuitenkin ulkopuolisen silmin tarkasteltuna toiminnasta nousee usein esille oleellisia ja yllättäviäkin kehityskohteita, joihin tarttumalla toimintaa on mahdollista kehittää haluttuun suuntaan. 

Mikko Ulanderin mukaan uutta arvoa luovat innovaatiot syntyvätkin yleisimmin silloin, kun eritaustaiset toimijat kohtaavat ja haastavat toinen toistensa näkemyksiä. Mikäli näitä kohtaamisia ei tapahdu, on kehittäminen usein toistuvasti samantapaista tai epäoleellisiin kehityskohteisiin keskittymistä.

Ulanderin mukaan urheiluseurojen yhtenä toiminnan kehittämisen esteenä onkin niin sanottu turvallisuushaaste. Tällä hän tarkoittaa sitä, että urheiluseurat pitävät katseen tiukasti arkisessa toiminnassa, jolloin pidemmän tähtäimen visioinnille ei jää tilaa. Tämä johtaa puolestaan tilanteeseen, jossa urheiluseuran toteuttamat muutokset ovat useimmiten turvallisia ja inkrementaalisia. Mielestäni joskus kuitenkin myös näiden arkipäiväisten muutosten tekeminen voisi tuoda asiakkaalle eli urheiluseuran jäsenelle ison arvon pienellä vaivalla. Esimerkiksi edellä esitetyssä tapauksessa välitön vastaaminen sähköpostiin ja lupaus asian selvittämisestä sekä tämän lupauksen pitäminen olisivat voineet estää lapsen siirtymisen kilpailevaan seuraan. Yksinkertaista ja helppoa, mutta samalla erittäin tärkeää asiakkaan näkökulmasta katsottuna

Mikäli kehittäminen ja muutosten tekeminen on niin helppoa, miksei siinä sitten yleensä onnistuta? Voi olla, että kehitettävät asiat ovat usein toiminnan kannalta epäoleellisia tai inkrementaalisia, mutta mielestäni kehittämistoiminnassa tulee huomioida myös kehittämisen toteuttajat eli ihmiset. Henkilökunnan osallistaminen, motivoiminen ja sitouttaminen osaksi muutosta ovat sen onnistumisen kannalta äärimmäisen tärkeitä asioita. Muutoksen läpivieminen ei ole helppoa eikä yksinkertaista sillä kokeneimmatkaan yritysjohtajat siihen välttämättä pysty. Urheiluseuroissa johtajat ovat usein ylityöllistettyjä ja joskus jopa ainoita täyspäiväisiä työntekijöitä, jotka toimivat jatkuvasti kapasiteettinsa äärirajoilla.

Urheiluseuratoiminnassa on siis valtavasti kehitettävää, siitä voinemme kaikki olla samaa mieltä. Kehityskohteet eri seuroissa ovat uskoakseni myös pitkälti samoja, mutta jokainen urheiluseura on uniikki eikä mielestäni olekaan tarkoituksellista pyrkiä kehittämään samasta muotista tuotettuja seuroja. 

Mikko Mäntylä on kirjoittanut unelmien urheiluseurasta vanhemman näkökulmasta tarkasteltuna useamman oivallisen ja innostavan blogikirjoituksen. Unelmoiminen, heittäytyminen ja villienkin ideoiden ylöskirjaaminen ovat innovatiivisen toiminnan kehittämisen kannalta enemmän kuin toivottuja käytäntöjä. Edellä kirjoitetun pohjalta ja Mäntylän innoittamana päädyin kuvailemaan myös minun unelmien urheiluseuraani. Millainen olisi sinun unelmiesi urheiluseura?

Yläpuolelle olen koonnut kollaasin unelmien urheiluseuran piirteistä, joista osa voisi hyvin toimia myös unelmien urheiluseuran toimintaa ohjaavina arvoina. Unelmien urheiluseurassa toimitaan pitkäjänteisesti, innostuneesti ja yhdessä. Järjestäytynyt toiminta, vastuunjako ja motivoituneet työntekijät takaavat laadukkaiden palveluiden tuottamisen. Asiakkaista välitetään ja heitä kohdellaan tasavertaisesti. Työntekijät haluavat jatkuvasti kehittää itseään ja heidän ammattitaitoonsa luotetaan, mutta muistetaan heidänkin olevan vain ihmisiä. 

Huomasin kollaasia kootessani, että suurin osa siihen kirjoittamistani piirteistä liittyy enemmän ihmisten kuin asioiden johtamiseen. Voisimmeko siis nähdä urheiluseurat ihmisistä koostuvina yksikköinä, joiden tehtävänä on vastata asiakkaiden eli muiden ihmisten tarpeisiin mahdollisimman hyvin? Tämä voi kuulostaa yksinkertaiselta, mutta erityisesti julkisella ja kolmannella sektorilla asiakasajattelu on verrattain uusi asia. Edellisen blogikirjoitukseni herättämässä Twitter-keskustelussa nousi esille idea urheiluseuratoiminnan kehittämisestä kokonaan asiakaslähtöisesti. Urheiluseurahan tarjoaa nimenomaan palveluita urheilua harrastaville, joten miksei se voisi kehittää toimintaansa kokonaan urheilijoiden tarpeista käsin? Ulkopuolinen toiminnan tarkastelu yhdistyisi palvelun ostajien näkökulmaan, jolloin palvelu ja asiakkaan tarpeet kohtaisivat myös käytännössä paremmin. 

On muistettava, että toiminnan kehittäminen on aina pitkäjänteinen prosessi eikä isoja muutoksia voida toteuttaa hetkessä. Varsinkin urheiluseuratoiminnassa jo pelkästään muutosehdotusten läpivieminen voi kestää pitkiäkin aikoja, koska usein vapaaehtoisina toimivan luottamusjohdon tulee ne hyväksyä. Pienempien muutosten tulisi puolestaan aina pohjautua johonkin isompaan pitkän ajan suunnitelmaan, jotta ne tukevat toiminnan kehittymistä haluttuun suuntaan. 

Blogikirjoitukseni ovat tähän asti käsitelleet lähinnä urheiluseuratoimintaa ja erilaisten ilmiöiden tarkastelemista sen näkökulmasta. Ensi viikolla hyppään minulle tuntemattomampaan aiheeseen, kun tarkastelen julkisen puolen liikuntapalveluiden kehittämistä ja esittelen Asikkalan kunnan liikuntapalveluiden esimerkillistä toimintaa.